ANTEEKSI NYT VAIN, MTK JA PIISPAT

Anteeksi nyt kamalasti tähän alkuun. Siksi, että sen sijaan että tämä kaiketi vihertävä teksti vedetään pois näkyviltä, se tullaan vetämään nenään.

Olen pohtinut pitkään paikkaani maailmassa kaikkea supermarketissa elintarvikkeina myytävää kuluttavana hahmona. Kaikki järkisyyt puoltaisivat ratkaisua, jossa pihvit ja broilerit muodostaisivat  vähäisemmän osan omasta ja perheeni ruokaympyrästä. Suomessa pelloilla viljellystä viljasta tuotantoeläimet nassuttavat liki kymmenkertaisen osuuden suhteessa siihen, mikä päätyy meidän ihmisapinoiden hampaisiin. Lisäksi rehuksi tuodaan Suomeen soijaa, koska kotoperäinen ape ei riitä karjatalouden tarpeisiin.

Näyttäkää minulle ihminen, joka ei kykene hahmottamaan tässä tiettyä kestävyysongelmaa. Tai siinä, että maailmassa tuhotaan sademetsää, jotta sillä pläntillä voitaisiin kasvattaa jotakin, jonka buffalo syö, jotta tämän joku voisi syödä puolestaan. Tai siinä, että massatuotantosikaloissa ja -kanaloissa eläimet syövät stressaantuneena toinen toisiaan. Onhan tämä maailma – perkele soikoon – tässä mielessä ihan sairas paikka.

Suomalainen maatalous ei elä kuplassa, vaan riippuvuussuhteessa globaaliin ruokatuotantoon. Kiitän suomalaista talonpoikaa korkeasta etiikasta, että harja rapsuttaa lehmää, kun tuo asioi lypsyautomaatilla ja että ovet aukeavat kedolle voikukkia maiskuttamaan, kun säät sen sallivat. Tai että possuilla on virikkeitä ja tilaa, yhä useammin myös mahdollisuus päättää päivänsä ilman piinaavaa matkaa teurastamoon. Mutta ei tämä tällä selviä. Meidän on oltava advokaatteja kestävän ja eettisen maatalouden puolesta koko maailmassa. Ja tiedostettava, että sen jälkeenkin asiassa on varjoja ja syviä moraalisia ongelmia.

Tästä asiasta kirjoitti yleispätevän kolumnin Kirkko ja Kaupunki-lehteen muuan pappi nimeltä Kari Kuula. Kuula on välkky ajattelija, joka usein piiloutuu vaatimattoman fasadinsa taakse. Hänessä on ärsyttävän oppimestarin vikaa, jonka leiman hän entistä ärsyttävämmin pyrkii ravistelemaan niskoiltaan olemalla savolaisen ovelasti näennäisvaatimaton ja näennäisperäytyvä. Torjun usein Kuulan näsäilyn aiheuttamaa vitutusta itsessäni muistuttamalla olevani itsekin luultavasti monien mielestä vittumainen ja lisäksi ilkeä kirjoittaja. Tasan menee.

Kolumnia ei enää ole esillä. Se ei ole mielestäni hyvä ratkaisu lehdeltä. On yhä sitä vastoin MTK:n johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila, jonka traktori lähti käsistä saman tien, kun hän luki Kuulan kolumnin. Marttila uhkaa kolumnistia oikeustoimilla. Hanke saattaisi menestyä luovutetussa Karjalassa, mutta tuskin näillä mannuilla.

Valitettavasti vähemmän yllättävästi keskustapuolueen kellokas Jukka Keskitalo, myös Oulun piispanvirkaa hoitava henkilö, puuttui hänkin aiheeseen. Ei tietenkään teologina, siihen ei Keskitalolla paukut riitä – on hyvä valita taistelunsa kompetenssin mukaan – vaan maatalouspoliittisena ajattelijana ja ”puhtaan” suomalaisen ruoan puolustajana. Siihen ei erityistä osaamista tarvita. Ideologinen indoktrinaatio riittää. Kommenttia seurasi nippu tyhjänpäiväisiä piispapuheenvuoroja. Kuten tapana on.

Mitä muuten on puhdas ruoka?  Sellaista, joka ei ole ollut lattialla ennen kuin on lautasella? Vai jotakin samaa kuin mitä on puhdas suomalaisuus yleisemmin? 

Miksi tehotuotantoa, kestämätöntä globaalia ruokateollisuutta kritisoiva ja eläinten säällistä kohtelua kiukkuisella retorisella kärjellä peräänkuuluttava kolumni ei saa kiitosta ja yhdistä meitä kaikkia vaatimaan pontevammin niin oikeuksia eläimille kuin toimia, joissa ruokamme on entistä eettisemmin ja kestävämmin tuotettua? Eikö tämä suorastaan ole jokaiselle maatalousyrittäjälle menestyvän elinkeinon harjoittamisen ehto? Mikä pistos ja missä sydänalassa tästä syntyi? 

Kommenteista päätellen useampi katsoo, että ainoa eettisesti kestävä ratkaisu on kiinnittää Kari Kuulan raajoihin ketjut, joita puimureihin kiinnitettynä vedetään neljään ilmansuuntaan.

Minä vähennän tästedes lihankulutustani, kiitos Kari Kuulan kadonneen kirjoituksen ja Juha Marttilan edunvalvonnan. Keskitalon ja piispakavereidensa kommentit rohkaisevat vähentämään heidän ajatustensa seuraamista. Siitä en kuitenkaan luovu, vaikka se pahaa usein tekeekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *